etusivu| Costa Blanca| yhteystiedot| loma-asunnot| kiinteistövälitys| lisäpalvelut| linkit| haku
COSTA BLANCA

Costa Blanca

Costa Blanca sijaitsee kaakkois-Espanjassa Välimeren rannalla. Alue kuuluu Valencian itsehallintoalueeseen Alicanten maakuntaan.

Costa Blanca

Alue on monipuolinen maisemaltaan, eri kokoisia kaupunkeja, joilla jokaisella oma erityispiirteensä. Pitkiä hiekkarantoja, kivirantoja, kalliorantoja tai pyöreistä valkoisista kivistä olevia rantoja. Valinnanvaraa on.

Costa Blancan alueella asuu lähes. 2 miljoona asukasta. Espanjan syvästä talouskriisistä huolimatta alue on pitänyt pintansa siellä asuvien ulkomaalaisten avulla.

Espanjan talouskriisistä puhuttaessa on muistettava, että kyseessä on iso maa, kriisi koskettaa eri alueita eri mittakaavaassa. Rannikko on eri asemassa kuin sisämaan maakunnat.

Kriisiä ei voi vähätellä, se on mahdollistanut monet haaveet todeksi, asuntojen hinnat ovat laskeneet huippuvuosista jopa 40 %, tietyillä aluella näin kovaa hintojen laskua ei ole tapahtunut.

Lama loppuu joskus, niin tapahtuu aina. Silloin Espanja palaa Espanjaksi.

Tutkitusti yksi maailman parhaista ilmastoista maailman terveysorganisaatio WHO:n mukaan. Erityisesti reumaatikoille, astmaatikoille ja sydän-ja verisuonitautia sairastaville. Vuoret, meri ja suolajärvet muodostavat alueella paikallisen mikroilmaston. Leuto ilmasto läpi vuoden, 300 aurinkoista päivää vuodessa, vuoden keskilämpötila 19 C. Etelä Costa Blancan ja Pohjoisen Costa Blancan välillä voi olla pari astetta eroa.

Yli 100 km hiekkarantoja. Alueelta löytyy pitkiä turistirantoja kaikkine palveluineen tai rauhallisempi pieniä rantoja.

Suorat lennot Helsingistä, Oulusta ja Tampereelta Alicanten lentokentälle, josta sekä Etelä Costa Blancalle ja Pohjois Costa Blancalle n. tunnin automatka. Suora bussiyhteys Alicanten kentältä Torreviejaan ja Benidormiin.

Elinkustannukset yhä alhaisemmat kuin monissa muissa EU-maissa. Hyvät valikoimat ruokakaupoissa ja markkinoilta tuoreet hedelmät ja kasvikset.

Hyvät terveys- ja infrastruktuurijärjestelmät. Yleinen terveydenhoito toistaiseksi ilmaista. Hyvät tieverkostot. Alue on välttynyt suurilta luonnon katastrofeilta.

Hyvä yleinen järjestyksen ja turvallisuuden taso. Huono taloustilanne vaikuttaa, itse pitää käyttää maalaisjärkeä ja olla huolellinen. Tilaisuus tekee varkaan, mikä on ymmärrettävää maassa jossa sosiaaliturva on lähes olematon.

Aina jokin kasviksen ja hedelmän satokausi parhaimmillaan.

Sijainti manner -Espanjassa takaa hyvät mahdollisuudet tutustua koko Espanjaan. Alicanten ja Valencian lentokentiltä on lentoja ympäri maailmaa. Pohjois Costa Blancalta pääsy lautoilla esim Ibizalle sekä Mallorcalle.

Enemmän suomalaisia tai vähemmän suomalaisia, oman valinnan mukaan. Etelä Costa Blancalla on mahdollista saada palveluita suomen kielellä, Pohjoisessa ei. Välimatka on 120 km.

Maisemat ovat erilaiset, etelän tasaisesta maastosta pohjoisen vuoristoiseen maastoon. Alicanten kohdalla maisemat muuttuu.

Etelä Costa Blanca vai Pohjois Costa Blanca? Kumpa on parempi? Eri alueiden nostaminen/mollaaminen on ajan hukkaa. Jokaisella alueella on omat hyvät ja huonot puolet. Silloin kun alue on itselle sopiva ja mieluinen, se on hyvä. Ollaakseen varma itselleen sopivasta alueesta kannattaa tutustua molempiin.

Me toimimme sekä pohjois ja etelä Costa Blancalla, haluamme tarjota asiakkaillemme vaihtoehtoja ja mahdollisuuden tutustua koko Costa Blancaan.

Ehkä suurin syy suomalaisten Espanjaan tuloon on ilmasto. Se on kieltämättä houkuttevampi, varsinkin talvella. Mutta myös espanjainen elämänrytmi on erilainen kuin Suomessa, ei niin suorituskeskeistä. Rennonpi asenne päivään ei tarkoita, etteikö asiat hoidu. Kyllä ne hoituu, mutta ehkä hitaammin ja varmasti pienemmällä stressillä.